Juoksijapojat
Harjoitusmotivaatio korkealla
Poikien harjoittelussa ei ole ollut taukoa koronavirusepidemian vuoksi. Ainoastaan harjoituspaikat ovat muuttuneet.
Gamlakarleby IF:n Nante Korkatti kertoo harjoittelevansa kuusi kertaa viikossa. Lisäksi ohjelmassa ovat koulun aamutreenit.
-Harjoittelen Torkinmäen lähiliikunta-alueella, urheilutalon luona Suntin rannoilla sekä Kirkonmäen urheilukentällä, Korkatti kertoo.
15-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Nante Korkatti juoksi kaksi kuukautta sitten Tampere Indoor Junior Gamesissa 300 metrillä seitsemänneksi ennätysajallaan 39,65. Hän kertoo olevansa tyytyväinen juoksuun, vaikka harjoittelu ennen kilpailua oli puutteellista.
Kesällä Korkatti suunnittelee kilpailevansa enemmän lyhemmillä 100-300 metrin matkoilla. Myös 800 metriä kuuluu kilpailuohjelmaan.
-Kotkassa syyskuun puolivälissä juostavat SM-viestit on hyvä tavoite. Sinne saamme seurastamme hyvän joukkueen.
Seurakaveri Miro Heikkilä pinkoi Tampereella myös ennätyksensä.
-En odottanut juoksevani näin kovia aikoja. 800 metrin ennätys parani viisi ja 300 metrin ennätys kolme sekuntia, 15-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Heikkilä sanoo.
Miro Heikkilän 800 metrin ennätysaika 2.25,34 riitti kovatasoisessa kilpailussa 14. sijaan
Kuusi kertaa viikossa harjoittelevan Heikkilän päämatka on kesällä 800 metriä.
-Kakkosmatkani on 1500 metrin esteet, jota en ole vielä kilpailussa juossut.
Myös Heikkilä odottaa innolla kesän kilpailuja.
-Kilpailut motivoivat harjoittelemaan. Kilpailuissa tapaa myös kavereita.
Viime kesänä Lahden SM-kilpailuissa 14-vuotiaiden 1500 metrin estejuoksussa viidenneksi juossut Kasper Biskop ei kilpaillut hallikaudella lainkaan.
-Olen joutunut pitämään reilun puolen vuoden harjoittelutauon vammojen vuoksi. Tein sinä aikana paljon kuntouttavaa ja korvaavaa harjoittelua. Nyt jalat ovat kunnossa, Biskop sanoo.
Kasper Biskop treenaa nyt normaalisti kuusi seitsemän kertaa viikossa. Voimatasot ovat kehittyneet ja juoksunopeus myös.
-Teen harjoituksissa kaikkea mitä muutkin. Nyt ei tarvitse jarrutella, Biskop iloitsee.
Kasper Biskop kuuluu Nante Korkatin ja Miro Heikkilän tavoin Joni Virkkalan valmennusryhmään. Koronarajoitusten vuoksi pojat ovat treenanneet omatoimisesti ja pienemmissä kahden kolmen hengen ryhmissä.
Seppo Järvelä
Kategorier:
Friidrott
Startsidan