Kasper Biskop juoksi SM-kultaa Ines Piispaselle kaksi hopeaa.

Kasper Biskop voitti 19-vuotiaiden 3000 metrin estejuoksun mestaruuden Riihimäellä järjestetyissä 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa.

Juoksun ennakkosuosikki Lappeenrannan Urheilumiesten Lauri Nokkala otti johtopaikan lähtölaukauksesta. Hänen johdollaan mentiin ensimmäinen kilometri aikaan 3.20. Puolimatkan jälkeen Nokkalan ja toisena juoksevan Biskopin vauhti alkoi kiihtyä.

Viimeisen kierroksen alkaessa Biskop siirtyi johtoon ja kasvatti eroa maaliin asti. Kokkolalaisen voittoaika oli 9.46,73. Hopealle juosseen Nokkalan aika oli 9.59,19.

-Minulle sopi hyvin rauhallinen alkuvauhti. Tiesin olevani vahva kirissä, joten luotin siihen, tyytyväinen Biskop kertoo.

19-vuotiaiden naisten korkeushypyssä käytiin jännittävä kilpailu, jonka voitti Vehmaisten Urheilijoiden Aino Aalto tuloksella 174. Hopealle hyppäsi Vilma Knutar samalla tuloksella. Mia Känsäkangas sai pronssia tuloksella 168.

-Löysin jo verryttelyssä hyvän hyppyvireen ja kilpailu sujui hyvin. Olen tyytyväinen tulokseen, mutta olisin toki halunnut voittaa, Knutar sanoo.

Korkeuskilpailun aikana puhaltanut tuuli ei Knutaria haitannut.

-Askelmerkki täsmäsi hyvin, enkä jarrutellut ponnistukseen tulossa. Hyppyjen taso on nyt vakiintunut, mutta tekniikan kanssa on edelleen tehtävä töitä.

Lauantaina juostulla 100 metrillä Knutar eteni alku- ja välierien kautta jatkoon. Finaalissa hän pinkoi viidenneksi ajalla 12,28.

Sunnuntain kolmiloikkakilpailussa Mia Känsäkangas hyppäsi hopealle ennätystuloksellaan 12,18. Knutar oli seitsemäs tuloksella 12,18.

Biskopin tavoin Känsäkangas matkaa viikonloppuna Pohjoismaiden nuorten maaotteluun Tanskaan.

22-vuotiaiden miesten 1500 metrillä Onni Mäkelä juoksi 12. sijalle ajalla 4.09,96. Lauantaina Mäkelä sijoittui 800 metrillä kuudenneksi ennätysajallaan 1.54,76.

19-vuotiaiden naisten 800 metrillä Aleksina Ruso juoksi 13. sijalle ajalla 2.35,35.

Helsingin Eläintarhan urheilukentällä järjestetyissä 14- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailuissa Ines Piispanen pinkoi 15-vuotiaiden 100 metrillä hopealle ajalla 12,78.

-Viime vuonna olin kolmas ja nyt toinen, Sunnuntaina tavoittelen mitalia 300 metrillä.

Toisen mitalin tavoite täyttyi. Piispanen juoksi alkuerien (42,13) jälkeen finaalissa hopealle ennätysajallaan 41,78.

-Yllätyin, miten hyvin tämä meni. Olen juossut matkan vasta kolme kertaa.

14-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä Oona Kiili juoksi finaalissa seitsemänneksi ajalla 13,33. Pituudessa hän ponnisti 11. sijalle tuloksella 493.

Alex Furu juoksi 14-vuotiaiden poikien 800 metrillä viidenneksi ennätysajallaan 2.13,50.

Elias Åkerlund oli kahdeksas ajalla 2.20,05.

300 metrillä Alex juoksi 1. alkuerässä viidenneksi ajalla 41,83. Elias oli 2. alkuerässä seitsemäs ajalla 43,30.

Kategorier:
Friidrott Startsidan