Kalevan kisat 2023

Joni Virkkala

Budapestin MM-maratonille valmistautuva Nina Chydenius onnistui tavoitteissaan Lahden Kalevan kisoissa. Hän juoksi pronssille perjantain 10 000 metrin kilpailussa ennätysajallaan 33.23,17. Toinen mitali tuli sunnuntain 5000 metriltä ajalla 16.05,67.

-Olen tosi tyytyväinen viikonloppuun. Tavoitteena oli juosta 10 000 metrillä mitali. 5000 metrin mitali oli bonusta, Chydenius kertoo.

Chydeniuksen valmistautuminen tämän vuoden Kalevan kisoihin meni eri tavalla kuin aiemmin.

-Nyt olen tehnyt paljon kehittäviä treenejä ja ne näkyivät kisoissa.

Tulevan kolmen viikon jakson kokkolalaisjuoksija treenaa MM-maratonia kohti. Naisten maraton juostaan lauantaina 26. elokuuta.

Tyytyväinen suoritukseensa oli myös Joni Virkkala, joka kiri miesten 1500 metrin kilpailussa neljänneksi ennätysajallaan 3.50,17.

-Lähes täydellinen juoksu, tyytyväinen Virkkala sanoo.

Väinö Venetjoki oli juoksussa kahdestoista kauden parhaallaan 3.54,73.

800 metrin alkuerissä Virkkala juoksi ajan 1.53,71 ja Venetjoki 1.55,37.

Seuran urheilijoiden hyvää menestystä täydensi naisten korkeushypyssä viidenneksi sijoittunut Mia Känsäkangas, joka ponnisti 172. Vilma Knutar hyppäsi karsinnassa 165, mutta jätti loppukilpailun hyppäämättä nilkkavamman vuoksi.

Miesten 400 metrillä Filiph Johansson juoksi seitsemänneksi ajalla 49,24. Alkuerän aika oli 48,79.

Nathalie Westman hyppäsi naisten pituuden karsinnassa kymmenenneksi tuloksella 567. Finaalissa Westman ponnisti 559, jolla irtosi kymmenes sija.

Miesten 3000 metrin esteissä Kasper Biskop oli 12. ennätysajallaan 9.54,20.

Kategorier:
Friidrott Startsidan