KISARAPORTTI SM KISAT 19-22 v Tampere

Mia Känsäkangas ponnisti mestareiksi

Mia Känsäkangas voitti 19-vuotiaiden naisten korkeushypyn mestaruuden Tampereella järjestetyissä 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa.

Känsäkangas ylitti aloituskorkeutensa 162 ensimmäisellä. Myös seuraavat korkeudet 165, 168, 171 ja 174 ylittyvät ensimmäisellä. Känsäkangas teki kaksi hyvää yritystä ennätyskorkeudesta 177, mutta ne eivät tuottaneet tulosta.

Kauden päätöskilpailussa saavutettu mestaruus lämmitti kokkolalaista.

-Minulla oli epävarma olo ennen kilpailua. Olen ollut pari viikkoa sairaana ja olo oli tukkoinen vielä tänään. En oikein tiennyt, mikä on päivän kunto. Mestaruuteen olen tyytyväinen, Känsäkangas kertoo.

Sunnuntain kolmiloikkakilpailussa Känsäkangas yllätti ponnistamalla hopealle ennätystuloksellaan 12,00.

-Unelmani oli hypätä kahdeksan parhaan joukkoon. Paremmin tämä meni ja olen tosi tyytyväinen, Känsäkangas sanoo.

Känsäkankaan entinen ennätys oli 11,09, jonka hän hyppäsi viime kesänä SFI:n mestaruuskilpailuissa Maarianhaminassa.

19-vuotiaiden miesten 3000 metrin esteissä Kasper Biskop ja Miro Heikkilä juoksijat alkumatkan viidentenä ja kuudentena. Viimeisen kierroksen alkaessa Biskop nousi kolmanneksi ja kiri maaliin ennätysajallaan 9.42,92. Myös neljänneksi sijoittunut Heikkilä juoksi ennätyksensä 9.50,12.

-Odotin taktiikkajuoksua, mutta nyt mentiin vauhdilla. Töitä sai tehdä koko matkan ajan. Kiri irtosi hyvin ja olen tyytyväinen pronssiin. Tästä jäi hyvä fiilis, Biskop sanoo.

Onni Mäkelä juoksi 22-vuotiaiden miesten 1500 metrillä kahdeksanneksi ajalla 4.04,11. 800 metrillä Mäkelä oli seitsemäs ajalla 1.56,55.

Kategorier:
Friidrott Startsidan